Hei kaikki Timmilaiset,
Olen Aino ja olen varmasti suurimmalle osalle tuttu joko kuntosalilta tai Suonenjoen lenkkipoluilta reippaillessani koirieni kanssa.
Minulle liikunta on aina ollut tarkeaa. Lapsena minulta loytyi pitka liuta harrastuksia, kuten erilaisia liikkareita ja jumppia, hiihtoa ja luistelua talvisin, uinti, partio ja muun muassa rastastus, joka onkin ollut pitka-aikaisin harrastukseni. Jossain vaiheessa yla-astetta mukaan tuli juoksuharrastus, erityisesti minua kiinnosti pitkat matkat, ja varsinkin suorittaa kokopitka maraton.
Jain juoksemiseen todellakin koukkuun. Juoksin pari kertaa paivassa, lukioaikaan kulutin hyppytunnit lukemisen sijaan juoksulenkkiin ja lukuloma olikin lahinna treeniloma. Juoksukilometreja kertyi viikossa kymmenia ja siihen muut, lahinna aerobiset, treenit paalle. Puolimaratoneja suoritin useita, ja olihan se fiilis loistava aina maaliin paastya. Jossain vaiheessa minulle kuitenkin iski stoppi, enka olisi jaksanut juosta enaa metriakaan. Joku pahoilainen paassani kuitenkin kaski minua jatkamaan ja kiskomaan lenkkarit jalkaani , vaikka parempi olisi ollutkin ehka kuunnella kehoa ja tehda jotain muuta sen sijaan. Juoksuharrastukseni alkuhuuman sijaan tilalle nousivat pinnalle tunteet suorittamisesta ja itseni pakottamisesta. Eikos liikunnan tulisikin tuottaa hyvaa oloa ja ilon tunteita(vaikka valilla onkin hyva hyva vetaa kunnon tappotreenit vaikka veren maku suussa ja oksennus kurkussa)? Sykemittarikin naytti hurjia lukemia. Tama johti myohemmin totaalisen nautinnon menettamisen liikuntaa ja treenaamista kohtaan ,ja kaikesta liikunnasta tuli lahinna pakkopullaa. Niinpa viimeiset kaksi vuotta ovat oikeastaan olleet minulle aikaimoista kamppailua mita tulee treenaamiseen. Minua ei kuitenkaan huvittanut tehda asialle mitaan.
Treenimotivaationi menettamiseen saattoi johtaa myos osittain se, etta olen nyt viimeisen neljan vuoden aikana matkustellut paljon ja asunut eri maissa, joten saannollisyys, joka varsinkin tulosten saamisen takia on tarkeaa, on puuttunut. Valilla reissuillani olen yrittanyt harrastaa jotain liikuntaa, mutta sitten olen ajatellutkin, ettei yhdet treenit mitaan hyodyta. Juoksulenkin sijaan olenkin hypannyt riippumattoon lukemaan kuinka jopa 15 minuuttia tehokasta jumppaa olisi riittavaa. Mutta niinhan se onkin, ei itseaan ja kroppaansa kannatakaan vakisin kiduttaa, jos se ei tunnu hyvalta. Epasaannollinen elamanrytmini ja laskeneen motivaatoni vuoksi en saanut edes sita pienta irti itsestani. Eihan se kaynyt minulle jarkeen lainkaan, olinhan aina ollut itsestani huolehtiva ja hyvinvoinnista kiinnostunut.
Tietenkin valilla sain kipinan jotain liikuntalajia kohtaan, kuten spinningiin. Alkuhuuma ja treenejen jalkeinen euforia eivat kuitenkaan kantaneet kovin pitkalle, ja innostukseni hiipui yhta nopeasti kun se oli alkanutkin.
Asioihin tuli kuitenkin muutos, kun palasin Suonenjoelle kesatoihin viime kevaana ja liityin jalleen asiakkaaksi Timmiin. Olisikohan ensimmainen ryhmaliikuntatunti Timmissa ollut Tuomaksen ohjaama crosstraining, joka vei minut taysin kesan aikana mennessaan, vai rykasy, mutta jo ensimmaisen tunnin jalkeen minulle tuli mieleton olo. Juuri sellainen olo, jonka jokainen haluaa saada urehilun jalkeen. Olin aivan innoissani minulle uudesta treenimuodosta, ja en malttanut odottaa seuraavaa tuntia. En ollut aikaisemmin harrastanut paljon ryhmaliikuntaa, mutta ilmesesti se muoto sopii minulle paremmin kuin yksilolajit. Varsinkin Timmin asiakkaat ovat parasta treeniseuraa mita kuvitella saattaa. Kun treenaa toisten kanssa, saa sita itsestaankin niin enemman irti.
Minulla ei ollut mitaan varsinaisia tavoitteita treenaamisen suhteen, silla aiemmin niita oli ollut ehka liikaakin. Hyviksi valitavoitteiksi motivaation metsastykseen asetinkin itselleni hyvan olon saamisen, hauskanpidon,itsensa likoon laittamisen ja uuden oppimisen. Naiden myota , myos tuloksia syntyi , ja nopeasti. Kesan aikana opin treenaamaan kovaa, mutta stressivapaasti ja rennommalla otteella. Varsinkin Timmin crosstraining –tunneilla Tuomaksen loistavassa ohjauksessa pystyin viimein nauttimaan kovasti ikavoimastani kaikkensa antanut ja kohta oksettaa -olosta hurjan treenisetin jalkeen.
Olen todella onnellinen, silla koen taas nauttivani liikunnan tuomasta hyvasta olosta 100-prosenttisesti. Vihdoin olen loytanyt kadoksissa olleen motivaation takaisin, ja treenaminen on minulle taas hyvassa mielessa etusijalla. Olen nyt taas hetken reissun paalla, mutta myos nyt pystyn jatkamaan saannollisesti jonkin sortin treenaamista. Minulta loytyy kunnianhimoa ja itsekuria esimerksiksi tehda 15 minuuttin tehokas hiit-treeni yksin puistossa , enka lopeta sarjaa kesken , vaikka tekisikin mieli.
Ilmeisesti perusta liikkumiseen on loytaa laji, josta oikeasti nauttii. Myos itselleen armollisuus ja tietynlainen lempeys ovat tarkeita uuden motivaation syttymiseen. On tarkeaa myos olla kiitollinen jokaisesta toistosta ja yrityksesta, paastamatta kuitenkaan itseaan liian helpolla. Myos oman kehityksen seuraaminen motivoi kummasti, ja omien tavoitteiden saavuttaminen. Lisaksi seurassa treenaaminen, esimerkiksi juuri Timmin Crosstarining- tunneilla, on vaan parasta kavereiden avun ja myos paineen vuoksi. Lisaksi se on yksinkertaisesti yksin treenamista hauskempaa!
Suuret kiitokseni viela Tuomakselle ja muille Timmilaisille kuluneista kuukausista. Energista syksyn jatkoa kaikille!
Aino Sedergren
Vastaa