Kuntokeskus Timmi avasi ovensa kuukausi sitten. Matka tähän pisteeseen on ollut jokseenkin hankala, mutta halu ja tahto on vieneet eteenpäin projektissa välittämättä noista synkemmistä hetkistä. Jokainen projekti, tehtävä, tai tavoite kokee jossain vaiheessa kolauksen. Itse määritetään se kuinka jatketaan eteenpäin tuon kolauksen jälkeen.
Liikkuminen on itselläni ollut aina mukana elämässä. Muotoja on ollut monia, mutta liikkumaan on aina pitänyt päästä. Liikkuminen tuo hyvää oloa fyysisesti, mutta auttaa myös henkipuolen asioissa. Välillä on hyvä päästellä kunnolla höyryjä ulos, ettei niitä tarvitse päästellä ulos kotona tai ystävien kanssa. Voikin sanoa, että liikunta tasapainottaa ainakin minun elämääni merkittävästi.
Jos joku olisi sanonut 5 vuotta sitten, että olen mukana perustamassa Kuntokeskusta Suonenjoelle, olisin saattanut sen jopa uskoakin. Yrittäjyys sekä yritteliäisyys on aina kiehtonut minua, ja olenkin halunnut tarpoa omia teitäni valmiiksi tampattujen sijaan. Haasteet sekä uuden tekeminen kiehtovat minua, ja vievät minua eteenpäin asioissa. Samaan hengenvetoon voin todeta, etten ole mikään paras henkilö viemään asioita loppuun. (siksi ehkä liikuntakin on minulle tullut itsestään selvänä, sillä missä tahansa liikunnassa,joukkuepelissä tms. ei koskaan olla valmiita) Oikeiden ihmisten ympärille kerääminen onkin ollut haastavaa juuri Timmin projektissa, mutta koen että nämä osakkaat, sekä nämä PT:t ovat juuri sitä mitä minä, sekä kaikkien Kuntokeskus Timmi tarvitsee.
Kuntokeskus Timmin ajatus on tuottaa laadukkaita liikuntapalveluja asiakkailleen niin ohjauksen kuin laitteidenkin puitteissa, mutta samalla tahdomme puhua hyvästä ruoasta, sekä hyvästä olosta ylipäätään. Siksi halusimme ottaa sloganiksi HYVÄ OLO ALKAA TÄNÄÄN. Se kuvastaa sitä mitä liikunta ja ruoka meille voi tarjota. Hyvän olon. Niinkuin PT:mme Tero sanoo:” Se on vaan niin helppoa. Syöt terveellisesti, kuntoilet, ja lepäät.” Siinä on jo hyvät avaimet tuohon hyvään oloon.
Minä toivon, että Kuntokeskus Timmi:stä tulee meidän kaikkien yhteinen liikuntapaikka, jossa kaikki voivat huoletta ja hymyssäsuin (ei aina) liikkua välittämättä omasta koosta, tai omista liikuntavaatteista. Kaikki me kamppailemme kuntosalilla itseämme vastaan, emme muita. Liikunta on meidän kaikkien asia jokaisessa elämänvaiheessamme, emmekä saa unohtaa sitä kasvaessamme tai vanhetessamme. Toivotankin juuri sinut ja kaikki kaverisi lämpimästi tervetulleeksi Kuntokeskus Timmiin
-Tuomas Kullaa / Perustaja
Vastaa