Liikunnan ILO(n takia)

 

Mitä se edes on? Sitä että hymyilyttää kun liikkuu?? Sitä kun hymyilyttää treenin jälkeen?? Sitä että saa sanoa muille liikkuneensa?? Se voi olla mitä vain näistä, itseasiassa se on kaikkee tätä ja paljon muutakin.  Kellään meillä ei ole yhtä asiaa miksi me liikuttaisi, kenenkään meidän syyt liikkua ei ole toisiaan parempia/huonompia ja se meidän tulis muistaa tässä kiireisessä ja hektisessä ajassa.

Kuntokeskus Timmi on nyt palvellut asiakkaita toukokuusta 2014 lähtien, joten lyhyellä matikalla me ollaan oltu Suonenjoella kohta 4-vuotta palvelemassa liikkujia. Me ollaan jopa ehkä vähän röyhkeesti sanottu rakentaneemme kuntokeskus toiminnan tänne pienelle mutta pippuriselle paikkakunnalle, eikä siinä röyhkeydessä varmasti mennä paljoa metsään. Mutta miksi me perustimme Kuntokeskus Timmin? Mikä saa meidät tekemään lukemattomia tunteja töitä Timmin kehityksen ja tulevaisuuden eteen?

ILO LIIKUNTAA KOHTAAN. Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Meidän oli ja on edelleen tarkotus tarjota asiakkaille ne oikeat työkalut löytää liikunnasta ILOA, ja viimevuosina siihen lisäksi on tullut (ajan myös kehittyessä) myös ajatus kehittää sekä löytää OIKEASTI asiakkaalle ne asiat joilla he pääsevät eteenpäin koskee se asia sitten terveyttä, kestävyyttä, fitnestä tai vaikkapa painonnostoa. Sen me jokainen tiedämme että pelkästään yksitoikkoisella liikunnalla me emme voi saavuttaa tavoitteitamme tai kehittyä tasapuolisesti. Me tarvitsemme kuntosalia, lenkkeilyä, hiihtoa, painojennostoa, joogaa,jalkapallo tms. Yhdellä tavalla liikkumalla löydämme itsemme jumittuneena niin henkisesti kuin fyysisesti. Tätä vastaan me Kuntokeskus Timmissä tahdomme taistella.

Niinkuin alussa sanoin, tämän ILON löytää jokainen omalla tavallaan, ja sen ilon jokainen meistä kokee eritavalla. Vaikka kyseinen liikuntamuoto ei olisi se kaikkein mielekkäin, voimme miettiä saisimmeko maustettua tuota jollakin??  Itse olen äärettömän huono juoksemaan lenkkiä, mutta löydän ILOA noille yksinäisille pimeille lenkeille koirasta sekä musiikista. Nyt jos täytyy paljastuksia tehdä, niin oikein koskettavat ja herkät musiikit siivittää lenkkipolulla mainiosti eteenpäin 😉 Mutta se toimii minulle, ei välttämättä muille.

On myös täysi fakta ja väistämätön totuus että välillä saattaa tuntua ettei tuota ILOA löydy liikunnasta millään, silloin on syytä tarkstella omaa liikuntaa taaksepäin, ja pohtia miksi tuo ILO on kadonnut? Olenko liikkunut samalla tavalla liian pitkään, ja tämä kaikki alkaa tuntumaan tylsältä? Enkö ole kehittynyt vähään aikaan, ja siksi kaikki tuntuu turhalta? Olenko vailla sosiaalisia hetkiä jotka puuttuvat liikunnastani? Syitä on monia, ja sitä tunnetta tai ajatusta ei kannata säikähtää sillä se sama tunne tulee ihan jokaiselle liikkujalle aika-ajoin. Olet sitten aloittelija, harrastaja tai vaikka jääkiekko ammattilainen kaikki me koemme näitä ajatuksia. Tärkeintä on että niistä päästään eteenpäin.

Jos otamme vaikkapa esimerkiksi aloittelevan kuntosaliharrastajan. Into ja ILO on startatessa todella kova, on haettu avain salille, tehty kalenteriin 5 päivälle treenimerkinnät viikkoon, ja samalla aloitettu uusi ruokavalio joka on löydetty taasen TV:stä illalla. Mikä on mahdollisuus että nämä kaikki pysyvät loppuelämän yllä? Ja onko ILO mukana tälläisessä aloituksessa? Kokemuksesta osaan jo sanoa, että tälläistä kropan rääkkiä jaksaa noin 2KK jonka jälkeen tulee uupumus, kiukku, tai ihan vanha kunnon tylsistyminen tätä kuntosalia kohtaan. Mutta mikä tärkeintä, nyt kun me seistään siinä risteyksessä meillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko palaan vanhaan, ja haudataan kuntosali, sillä se ei tuottanut minulle ILOA tai edes oikeastaan sitä sikspäkkiä. Toinen mahdollisuus olisi ottaa vaikka 2*PT tuntia, ja miettiä yhdessä ammattilaisen kanssa missä meni vikaan, miksi en nauti tästä, ja miksi se hemmetin sikspäkki ei tule, vaikka se tulee kaikille muille niissä TV ohjelmissa??

Ammattilainen osaa katsoa asiaa kauempaa, ja näkee nopeastikkin missä vika. Miksi en laihdu tai miksi minulle ei kasva lisää lihasta, vaikka kuinka käyn kuntosalilla? Ja kyllä, PT:lle voi sanoa että yksi vaatimus treeniohjelmaan on että liikunnasta löytyy ILOA. Siellä se asustelee kaikissa meissä, joskus se vain tarvii kaivaa vähän syvemmältä. Mutta siellä se on!!

Mahtava vaihtoehto ILON löytämiselle on myös Timmin ryhmäliikunta, joka on rakennettu kokonaan aivan uudella tavalla vuodelle 2018. Istuimme eräänä iltana pitkän päivän jälkeen vaimon kanssa keittiön pöydän äärellä, ja minä mietin ääneen, että miksi ryhmäliikuntaa ei suunnitella niin että ne olisivat ensinnäkin aivan uusia konseptiltaan. Miksi me vuodesta toiseen rakennamme samoja tunteja eri nimillä, ja mikään ei muutu?? Miksi ei ajatella esimerkiksi verenkiertoa, laihtumista, liikkuvuutta tms. Pitäähän ryhmäliikunnassa olla muutakin kuin vain liikunta sanana? Tästä innostuneena ( ja voi pojat olen kova innostumaan uudistuksista ja uudesta tavasta toimia ) muutimme Kuntokeskus Timmin ryhmäliikunnan aivan päälaelleen. Rakensimme tuntikonsepteja joita ei ole koko Suomessa. Mietimme miten saamme tuon koko ihmisvartalon liikkumaan, miten jokainen nivel saadaan tekemään töitä, miten viimeinenkin niskan seudun lihas aktivoidaan. Kuinka voimme muuttaa ryhmäliikunnan ja oikeasti valmentaa liikkujia voimaan paremmin? Me Timmissä uskomme, että asiakkaan kanssa vietetty aika myös tunnilla tuo liikuntaan juurikin sitä ILOA. Onhan se paljon mukavempi liikkua, kun tietää mikä on liikkeen tarkoitus, ja minne se minut vie 🙂

ILO on siis mitä vain, kaikkien meidän pitäisi sitä tuntea, vaikka liikuminen olisi tullut käskynä lääkäriltä. Siltikin siihen on mahdollista löytää ILOA vaikka liikkumisen kehotus ei ole tullut suoraan minulta itseltäni. Asenteemme ja ajatuksemme lajeja, ryhmiä, fitnestä, vanhusjumppaa, vesijumppaa tms kohtaan estää meitä kokemasta liikunnanILOA. Joten mä haastan sut tulemaan Kuntokeskus Timmiin, ja katsomaan löytyisikö se liikunnanILO kenties meidän seinien sisältä !!

Kirjoittaja on Tuomas Kullaa Suonenjoen liikuntalähettiläs 🙂

P.S muista tsekata tuolta ryhmäliikunta kohdasta meidän tunnit 🙂


Posted

in

by

Tags: